Honkarakenne tehostaa massiivipuutalojen tuotantokapasiteettiaan
LEHDISTÖTIEDOTE 5.7.2016
Maailman eniten myydyn massiivipuutalomerkin valmistaja Honkarakenne on käynnistänyt hirsituotannon uudistetussa talotehtaassaan Karstulassa. Yhtiön suurinvestointi, uusi lamellihirsien tuotantolinja, nostaa Honkarakenteen massiivipuutalojen tuotannon 1500 taloon vuodessa. Yhtiön Honka-tuotemerkillä on myyty massiivipuurakennuksia vuodesta 1958 yli 50 maahan 83 000 kappaletta. Uuden tuotantolinjan vihki kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.
Mittakaavaltaan viime vuosien suurimpiin talopakettialalla lukeutuvan tehdasinvestoinnin taustalla on Honkarakenteen viimevuotinen päätös keskittää massiivipuutalojen tuotanto Karstulaan, jossa yhtiö aloitti hirsirakennusten tuotannon jo 1970-luvulla.
”Olemme yhdessä Karstulan kunnan kanssa investoineet 10 miljoonaa euroa tuotannon ja laaduntarkastuksen automatisoimiseen. Tällä investoinnilla varmistamme Honkarakenteen talojen korkeiden laatuvaatimusten toteutumisen”, toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen sanoo.
Tuotannon voimakkaalla modernisoinnilla yhtiö vastaa kasvavaan massiivipuutalojen kysyntään.
”Honkarakenne on panostanut paljon uusien vientimaiden, kuten Kiinan markkinoille. Suomessa on juuri lanseerattu VTT:n sertifioima muuttovalmis Honka Terve Talo. Yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa kehitetyn Honka Terve TalonTM materiaalit vastaavat allergiaperheiden lisäksi myös ekologista ja kestävää kulutusta arvostavien tarpeisiin”, kertoo Mikko Kilpeläineninvestoinnin
taustoista.
Hongan paljon kiitetyn arkkitehtonisen ilmeen mahdollistaa Hongan ainutlaatuinen painumaton lamellihirsi. Tätä Honkarakenne valmistaa ainoana maailmassa.
Faktat
Honkarakenne Oyj:n uusi tuotantohalli, sormijatkos- ja liimauslinjasto l. lamellihirsien valmistuksen puolivalmistetuotanto
Rakennusvuosi: 2014
Vihitty käyttöön: 26.6.2014
Tuotantohallin kerrosala: 4 376 m2
Tuotantohallin rakennuttaja: Karstulan kunta
Hallin tuotantolinjasto: Honkarakenteen lamellihirsien sormijatkos- ja aihiotuotanto
Laitteiston toimittaja: Ledinek, Slovenia
Tuotantokapasiteetti: 100-150 m3 / vuoro
Kokonaisinvestoinnin arvo: 10 miljoonaa euroa
Hanke on saanut tukea Euroopan Unionin Aluekehitysrahastosta.