Honkarakenteen hirsirakentamiselle myönnettiin ISO-sertifikaatit ensimmäisenä Suomessa
LEHDISTÖTIEDOTE 1.2.2016
Honkarakenne on Suomen ensimmäinen hirsitalotoimittaja, jonka toiminta on sertifioitu kansainvälisten ISO 9001 laatu- ja ISO 14001 -ympäristöstandardien mukaisesti. Maailman johtava aitoja massiivipuutaloja valmistava ja markkinoiva Honkarakenne on tunnettu korkeasta laadustaan, josta tunnustuksena yhtiölle myönnettiin arvostetut laatusertifikaatit.
− Olemme tehneet valtavan työn, joka pohjautuu terveyttä ja turvallisuutta edistäviin arvoihimme. Vuosia kestänyt työ toimintojemme hiomiseksi merkitsee Honkarakenteen asiakkaille entisestään lisääntynyttä turvallisuutta. Kun talonvalmistuksen kaikkia prosesseja valvotaan ja kehitetään systemaattisesti, omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon ostaja tietää varmasti, että rakennus on valmistettu tehokkaasti ja juuri niin kuin on luvattu, sanoo Erja Heiskanen, Honkarakenteen operaatioista vastaava johtaja.
Heiskanen uskoo, että yhtiön sitoutuminen entistä laadukkaampaan toimintaan näkyy yhä parempana asiakastyytyväisyytenä.
− ISO-standardit antavat raamit toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Olemme kuvanneet kaikki prosessimme ja asettaneet tavoitteet ja mittarit eri toiminnoillemme. Jatkuva parantaminen on otettu osaksi normaalia päivittäistä työtä, jotta asiakkaat voivat luottaa ostamansa talopaketin turvallisuuteen, terveellisyyteen ja korkeaan kotimaiseen laatuun, Heiskanen sanoo.
Honkarakenne on maailman johtava aitoja massiivipuutaloja valmistava ja markkinoiva yritys. Alansa edelläkävijä on tunnettu korkeasta laadusta, jota se pitää kaiken keskiössä innovatiivisen tuotekehityksen ja ekologisen rakentamisen ohella.
− Kansainvälisiin ISO-standardeihin sitoutuminen on jatkumo kaikissa laatuun panostavissa toiminnoissamme. Aikaisemmin olemme saaneet mm. ensimmäisenä puutalovalmistajana Euroopassa ETA-hyväksynnän mukaisen CE-merkintäoikeuden taloillemme. Kaksi vuotta sitten saimme ensimmäisenä Suomessa Allergiatunnuksen käyttöoikeuden ja VTT:n sertifikaatin Terve Talo -konseptillemme. Sen mukaisesti kaikki talon rakennus- ja sisutusmateriaalit ovat M1-sertifioituja tai vastaavia vähäpäästöisiä materiaaleja, Heiskanen sanoo.
ISO9001 on yrityksen johtamisjärjestelmän standardi, joka varmistaa prosessien hallinnan ja toiminnan jatkuvan tehostamisen. Se määrittelee vaatimukset hallintajärjestelmille, joiden avulla varmistetaan tuotteiden, palveluiden, suunnittelun ja kehityksen laatu. ISO 9001 auttaa yritystä tunnistamaan kehityskohteita mm. prosessien optimoinnissa, kustannusten vähentämisessä sekä asiakkaan vaatimusten täyttämisessä. Samalla se selkeyttää yrityksen päivittäistä toimintaa ja vastuita.
ISO14001 on yrityksen ympäristöjärjestelmän standardi, joka auttaa organisaatiota parantamaan ympäristönsuojelunsa tasoa ja osoittaa ympäristöasioiden hyvän hoidon. Sen mukaan toimiminen kertoo, että yritys on sitoutunut sekä edistämään tuotteidensa ja tuotantoprosessiensa turvallisuutta ja terveellisyyttä että tehostamaan prosessejaan ja vähentämään jätteiden määrää.
Honkarakenne Oyj on maailman johtava aitoja massiivipuutaloja valmistava ja markkinoiva yritys. Honka-tuotemerkin valikoimaan, jossa korostuvat terveellinen asuminen, innovatiiviset rakenneratkaisut ja energiatehokkuus, kuuluvat omakoti- ja vapaa-ajan talot sekä suuret projektikohteet kuten hotellit, ravintolat ja lomakylät. Yhtiön tuotteita on vuodesta 1958 alkaen myyty yli 50 maahan yli 85 000 kappaletta. Vuonna 2014 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 46 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 52 %. Honkarakenne Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.